9/10

Sarjakuvien filmatisointi on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan yksi suurimmista Hollywoodin rahasammoista. Molemmat suuret sarjakuvatalot, Marvel ja DC ovat lähteneet kilpaan mukaan ja viittasankareita onkin vaihtelevalla laadulla tuotu valkokankaalle jo lähes kyllästymiseen asti. Vaikka joukkoon mahtuukin jokusia varsin onnistuneitakin elokuvia, on varsinkin Marvelin hahmojen elävöittäminen jäänyt lievästi sanottuna vaisuksi. Pettymys varsinkin The Avengers elokuvaa alustaneiden sankarimäiskintöjen kohdalla onkin saanut minut jättämään kyseisien elokuvien kohdalla teatterikäynnit suhteellisen vähäiseksi. Ja vaikka Dark Knightin kaltaisia varsin eeppisiäkin elokuvia on tullut ulos, pieni kutina jossain takaraivossa varoitteli, kun ensimmäisen kerran bongasin tulevien elokuvaprojektien joukossa Dredd 3D:n.

Teille sivistymättömille moukille jotka ette tiedä, kuka tämä Dredd oikein on, tarjoan teille nyt hieman sivistystä. Judge Dredd on John Wagnerin 1977 luoma post-apokalyptiseen pohjoisamerikkaan sijoittuva sarjakuva, joka käsittelee tuhosta selvinneen ihmiskunnan raunioille rakenetun jättiläismäisen metropolin, Mega-City 1:n virkavallan edustajia, niistä keskeisimmin Judge Dreddiä. Dreddin hahmo on äärimmäinen arkkityyppi, synkeä lain nyrkki, joka jakaa oikeutta kovalla otteella ihmiskunnan uuden dekadenssin keskellä. Sarjakuvasta on tullut varsinainen kulttilegenda ja sen parissa ovat työskennelleet useat sarjakuva-alan legendat, mm. Alan Moore ja Brian Bolland.

Kyseessähän ei ole ensimmäinen kerta, kun Dredd tuodaan valkokankaalle. Vuonna 1995 Danny Cannonin ohjaama ja itse Sylvester Stallonen tähdittämä Judge Dredd sai ensi-iltansa hyvin vaisulla vastaanotolla. Ja syykin oli selvä: elokuva on suoraan sanottuna aivan jäätävää paskaa. Lähinnä Dreddin irvikuvaksi Hollywoodissa vääntynyt perusmäiske ei oikein lämmittänyt edes omana aikanaan muuten kuin visuaalisesti ja ainut positiivinen asia, mitä kyseisestä elokuvasta on jäänyt mieleen, on Chris Cunninghamin varsin eeppinen Mean-Machine Angelin maskeerauksen suunnittelu.

Toimintaelokuva näyttää tällä hetkellä olevan kovin pahassa murroksessa. Kun toisaalta blockbusterit tunkevat katsojiinsa uskomattoman yksiulotteista ja puisevaa mäiskettä kauniissa kuoressa, pinnan alla kurkistelee indiepuolella uudenlainen näkemys toimintaelokuviin. Tästä uudesta tyylistä on ehkä parhaimpana esimerkkinä kriitikkojenkin ylistämä Drive, joka toi varsin perusmuotoisen toimintaelokuvan käsikirjoituksen valkokankaalle draaman keinoin. Yllättävä yhdistelmä toimi ja kun lopputulos olisi voinut pahimmillaan olla Jason Stathamin tähdittämänä ja jonkun perus tuotantotiimin käsissä suoraan-dvd:lle julkaisu, Drive onnistuikin yllättämään katsojat aivan täysin.

Ja tätä samaa on nähtävissä myös Dreddissä. Kerrontatyyli kun on jotenkin niin erilaista. Vaikka Dreddin käsikirjoitus onkin suhteellisen perusmuotoinen, on ohjaaja tuntunut onnistuvan varsin onnistuneesti jäljentämään sarjakuvan hahmojen luonteet ja syventämään niitä jopa alkuperäisestä. Dredd ei toki muistuta ihan Wagnerin alkuperäistä Dreddiä, vaan myöhempien aikojen paljon synkempää lainvalvojaa. Tulokkaana esiteltävä Anderssonkin muistuttaa suuresti esikuvaansa, joskin esitellään vielä kokelaana ja siksi vähän epävarmempana hahmona.

Lavastuksen osaltakin on osuttu suhteellisen kohdalleen. Ylikansoittunut Mega-City 1 näyttää juuri niin ylikansoittuneelta ja ahtaalta kuin olisikin aiheellista odottaa. Likainen ja rähjäinen kaupunki pitää sisällään myös likaisia ja rähjäisiä asukkaita ja kokonaistunnelma onkin varsin luotaantyöntävä joskin paikkapaikoin pelottavan aidontuntuinen. Visuaalisella puolella Dredd onnistuukin kaikista parhaiten: vaikka kyseessä onkin suhteellisen pienen budjetin elokuva (IMDB kertoo arvioiduksi budjetiksi n. 50M dollaria, mikä on naurettavan pieni kun vertaa esim. vaikkapa Avengersin 220M dollarin budjettiin), on komeaa katseltavaa. Kompromisseja on toki jouduttu tekemään, mutta esimerkiksi alun takaa-ajokohtauksen vanhoista pakettiautoista koostuva liikenne on jotenkin uskottavampaa tässä skenaariossa kuin kiiltokuvamaiset, hyperfuturistiset saippuakoteloautot. Erikoistehostepuolella näyttävimmäksi nousee tietenkin Slo-Mo huumeen vaikutusten kuvaaminen ultrahitailla hidastuksillaan ja candymaisilla väreillään.

Yksi asia, mikä Dreddissä yllätti, oli sen väkivaltaisuus ja raakuus. Tokihan tällaisissa toimintaleffoissa miehiä kaatuu kuin heinää niitossa, mutta esitystapa tuntuu olevan paikkapaikoin varsin inhaa. Katuun lässähtäneet ruumiit näytetään varmaan ensimmäistä kertaa elokuvissa ihan kunnolla mössööntyneinä ja sisuksiaan pitkin katua levittäneinä, Slo-Mon vaikutuksen alla luodin osumat näyttävät varsin karsealta repiessään ihmisten päihin reikiä. Taistelut ovat pääosin hyvin aidontuntuisia: ei mitään pitkiä vääntöjä, vaan muutamien sarjatuliryöppyjen jälkeen pystyssä seisoo yleensä korkeintaan kaksi ihmistä, nekin yleensä Tuomareita. Luotien osuminen sattuu ja vaurioittaa, nyrkkitappelussa voi lähteä henki. Toiminta omassa yksinkertaisuudessaan perustelee itse itseään ja antaa oikeutuksen kaikkien raakuuksien näyttämiselle.

Dredd 3D yllätti kyllä minut täysin. Odotin toki vähän massasta poikkeavaa elokuvaa, vaikka paha pelko olikin edellisen elokuvan perusteella. Kyseessä on kuitenkin scifitoiminnan yksi onnistuneimmista teoksista vuosiin. Elokuvasta myös tosin näkyy syitä siihen, miksi elokuvan kotimainen levittäjä, FS-Film, ei ole vakuuttunut sen kaupallisesta potentiaalista: Dredd 3D tarjoilee ronskissa pakkauksessa vähän marginaalisemmalla otteella elokuvaa sellaista genrestä, missä ei ole totuttu ihan hirvittävästi näkemään poikkeuksia perusmuotista. Uskon kuitenkin, että Dredd 3D vetoaa myös tyypillisempien mäiskeiden ystäviin.

Finnkino järjestää huomenna suurimmissa kaupungeissa erikoisnäytöksen kyseisestä elokuvasta. Helsingissä on tällä hetkellä lippuja saatavilla näytökseen enää kaksi, mutta muissa kaupungeissa löytyy vielä paikkoja enemmänkin. Jos vaan suinkin on siis mahdollista, niin mene nyt ihmeessä jo ostamaan lippusi ja mene katsomaan tämä elokuva.

Dredd 3D imdb:ssä
Dredd 3D Finnkinon sivuilla